sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Yläselän rääkkiä ja ultimaattista ärsyyntymistä ja mielen horjumista

Alotetaan tää kirjotus selkätreenillä;

-Kulmasoutu smithissä 2x15xtyhjätanko, 4x12x+40kg ja 4x12x+20kg hitailla negatiivisilla
-Ylätalja 4x12x36kg pienellä pidolla
-Soutu kahvalla alaviistosta 4x12x25kg
-Lat-pull ristitaljassa 4x12x12,5kg
-Alatalja 4x12x55kg

Oon nyt jonkun aikaa tehnyt yläselän yhteydessä kankut ja/tai hauikset. Piti myös tänään, mutta alkoi niin paljon vituttamaan entistä enemmän, että tekemättä jäi.

Ennen (ja jälkeen..) treeniä ihan hirveä ketutus. Tänään sairaalassa sanottiin, että vauvan kotiutus olisi huomenna, mikäli labrat olisi hyvät. Noh, jotta mikään ei menisi vahingossakaan liian hienosti, niin Luca edelleen ja Peppe taas kipeänä. Eli vauva ei huomennakaan tule kotiin 99,9% varmuudella.  Vaikka on ihan tosi mahtava juttu, että vauva saa jäädä sairaalaan, niin on kyllä paska fiilis. Ei vain siksi, ettei "Uolevi" pääse kotiin, vaan siksi, kun itsekin tulee oltua nyt paljon sairaalassa joka on sitten taas Lucalta pois. Kyse ei kumminkaan ole enää päivästä tai kahdesta. Ja nyt kun Peppe ja Luca ollut kipeänä, niin nekään ei ole sairaalassa voinut olla. Nojoo, Uolevi kun tosiaan on vauva, niin ehkä mun ei tarvisi olla siellä sairaalasta aamusta iltaan, mutta mua nyt vaan surettaa ajatus siitäkin, että se ois siellä "yksin". Ei ne hoitajat siellä kumminkaan muutenvaan ehdi sylittelemään ja "seurustelemaan", kun vauvoja siellä kumminkin on paljon. ( Ja mikäli joku työntekijä sieltä SATKS lasten teho- ja tarkkailuosastolta tätä sattuu lukemaan, niin olette kaikki aivan mahtavia!!! <3) Entistä enemmän mua harmittaa, kun Lucan hiihtolomakin meni ihan kotona nyhjäämiseksi. Innolla odotettu leirikin piti perua.

Ei ole helppoa "miellyttää" kaikkia. Ensin kytättiin sairaalan seiniä 3viikkoa. Onneksi Peppe ja Luca sai silloin olla siellä. Sitten oltiin kaks viikkoa kotona ja nyt taas 1,5vk oltu osastolla. Täll kertaa eristyshuoneessa, jossa olen ollut vauvan kanssa yksin lukuunottamatta hoitajia. En saa mennö vanhempainhuoneeseen, eli en voi säilöä eväitä kylmässä eikä mulla ole eväille lämmitysmahdollisuutta. Sairaalan ruoka on 8e/satsi ja se ei todellakaan ole hintansa väärti, eli en maksa todellakaan tuollaista hintaa ja vielä kahta kertaa päivässä. Kahvilassa on myös aika sikahintoja, jos siellä söisi joka päivä. Eli voinette kuvitella, kuinka monipuolista ja terveellistä mun ruokailuni on taas ollut.
Täytyy sanoa, että alkaa kyllä ihan oikeasti käymään järjen päälle jo ja isolla kädellä. Vaikka pääasia, että vauvalla on nyt kaikki hyvin ja Lucakaan enää kuumeen kourissa ole.  Se nyt on kuitenkin tärkeintä, vaikka olisihan se mukavaa itsekin voida hyvin. Niinkun ihan oikeasti hyvin, psyykkisesti ja fyysisesti.



Ja kirsikkana kakun päällä, alkoi treenin jälkeen tuntumaan kun olisi omakin nokka tukossa. Mä todella toivon, että tää on aamulla ohi. Koska sitten jos edes minä en sinne sairaalaan saa mennä niin...

Mutta että sellaista. Voisin tätä fyysisitä ja henkistä paskaa oloa purkaa tänne vaikka kuinka, mutta jätetään se nyt vaan tähän. Jos seuraava postaus olisi jo sellanen, että oltais kaikki kotona ja terveinä.

Nyt suihkun kautta sänkyyn, jotta pääsee taas aamulla potemaan paskaa omaatuntoa siitä, kun sairaalassa on pahamieli Lucan takia tai vaihtoehtoisesti kotona paska fiilis vauvan vuoksi.

Öitä. \,,/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti