perjantai 27. lokakuuta 2017

Selkävaivoja, niiden syytä ja sen treenaamista.


Eilen oli pelkän yläselän pumppaailua salilla. Mun treenivihko on nyt jäänyt autoon ja Peppe on sillä töissä, joten koitan muistaa suurinpiirtein ilman sitä..

-Kulmasoutua tangolla 2x12x20kg, 12x30kg, 12x40kg, 12x50kg, 4x10x60kg, 2x6x70kg ja 6x80kg
-Ylätaljaa leveällä ottella 4x12x41kg
-Kulmasoutua laitteessa 12x15kg/käsi ja 3x10x25kg/käsi
-Kulmasoutua alaviistosta 4x15x7,5kg/käsi
-Alasveto narulla 4x15x12,5kg

Olikohan se tossa...Noh, ainakin suurinpiirtein.  Kulmasoutua en ookkaan aikoihin tehnyt tangolla. en oo oikein saanut sitä tuntumaan ikinä niin hyvin, kuin muilla tavoin. Nyt kumminkin, kun on muutenkin alkanut saamaan enemmän irti noista yläselän treeneistä ja osaa ne kohdistaa aikalailla kokonaisuudessaan sinne, minne kuuluukin, niin nyt se tuntui hyvältä. Samaten ylätalja. Sen oon aina saanut enemmän tai vähemmän menemään forkkuihin, mutta tälläkertaa en juuri lainkaan, wuhuu!




Sitten pientä avautumista siitä, mikä mun reeneihin on vähän vaikutellut;



Meille tekee tuloaan siis vauva! Tämä yksilö ei oo päästänyt mua ihan kovinkaan helpolla. Alkuun oli päivittäin enemmän tai vähemmän pahoinvointia, jonka vuoksi treeni ei aina maittanut. Koska en treenaillut, palasi vanhat kunnon päänsäryt kuvioihin. Mukaan tuli myös ihan jäätävä verinen vuoto, joka kesti yli kahdeksan viikkoa, joka luonnollisesti laskin mun hemoglobiinia. Ja jottei liian helpolla pääsisi, niin mun SI-nivelet on mukavasti alkanut löystymään, joka on vaikuttanut aika suurinakin särkyinä tonne alaselkään/pakaroiden seudulle.  Mutta niin, periksi ei anneta ja niin kauan treenaillaan, kun rauta vähänkin nousee. 8)  Varhaisessa sokerirasituksessa myös arvot olivat täysin päinvastaiset, kun Lucasta. Tälläkertaa arvot olivat matalat, vähän turhankin. Matalat verensokerit yhdistettynä tohen hempglobiiniin....Eli joo, aikalailla on usein veto pois.

Treenikieltoa meinas pukata. Kun kumminkin kerroin, että mikäli en treenaa, niin liitoskivut, tension neckin oireet ja toi alaselän kipu maksimoituu enkä kahden viikon päästä ole enää kykenevä yhtään mihinkään, niin sain luvan jatkaa. Ja toiseksi, tuo vuoto ei ollut mitenkään liitännäinn treenaamiseen. Ja ennenkun kukaan siellä ruudun takana alkaa moralisoimaan, niin raskaus EI OLE SAIRAUS ja niin kauan kun se vauvalle on turvallista, niin mä sitä rautaa nostelen, piste. Tietysti maksimiraudat on jäähyllä ja isot romut muutenkin, mutta maalaisjärjen kun pitää mukana niin sillä pötkii aika pitkälle.

Raskauden puoliväli on ylitetty ja viikkoja on nyt 21+5. laskettu aika on 4.3 joka on myös Lucan syntymäpäivä :) Sukupuolen suhteen meille oli ihan sama, kumpi tulee. Tytöstä olin kyllä aivan sata varma, koska raskaus ja itse maha ovat tyystin erilaiset kun Lucasta aikoinaan. Rakenneultrassa "Ulpu" kuitenkin todettiin "Uoleviksi", joten pikkuveljeä Lucalle nyt sitten odotellaan!

Tähän liittyen siis parikin edellistä kirjoitusta, miksi mieli alkaa temppuilemaan, kun kroppa muuttuu. Tiedän, että vatsa kasvaa väistämättä, mutta ei kyllä tarvisi :D  Painoa ei onneksi ole tullut kun se n. 4kiloa ja kovin paljon enempää en ajatellut hankkiakaan. Mua harmittaa ihan siakna, että se ulkoinen muoto, joka mulla oli, on poissa. Koska treenitkin on olleet mitä on, niin tuntuu kun olisin lihonnut vähintäänkin 15kiloa. Hippasen nyppii, mutta eipä sille nyt oikeen mitään voi.

Ja joo, mun vatsa ei näytä irl tollaselta raskausvatsalta, kun tossa kuvassa :D Näytän juurikin siltä, että olisin turvonnut vaan ja lihonnut. Plaah.


On myös "mukavaa", kun hormonit jyllää. En tiedä, johtuuko se siitä, ettei tässä olla enää 18-vuotiaita, vai mistä, mutta tuntuu, että nykyään saa aikalailla olla ihan vaan itekseen. Oon itseasiassa ennenkin kirjottanut tänne blogiin siitä, että "mitä kuuluu?" on ihan tuntematon käsite ja sitä ei turhan usein itse kuule, juurikaan keltään.  Lähiaikoina on alkanut tuntua vahvasti siltä, että sitä on itse alkanut niinsanotusti vetäytyä ihan vaan omiin oloihinsa ns. suosiolla. Mitä helvettiä sitä muita häiritsemään omilla kuulumisillaan, kun se ei tunnu vitunkaan vertaa ketään kiinnostavan?  Saattaa olla hormoneista johtuvaa pohdintaa, mutta olempa kallistunut lähiaikoina siihen, että ei kyllä taida olla. En sitten tiedä, onko tässä itse muuttunut jotenkin niin, ettei läsnäolo enää kiinnosta, vai mikä on. Saatan olla myös täysin väärässä ja kuvitella, mutta tulipahan kevyt olo kun sen sai tänne kirjoittaa.

Tänäpä jos hiukan vielä siivoilisi ja treenille jos pääsisi vielä tuossa myöhemmin. Huomenna sitten viimeistään, jos tänään ei syytä tai toisesta luonaa. 8)


4 kommenttia: