sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Nordic Fitness Expo 2017


Tänä(kin) vuonna tuli poikettua Lahdessa NFE-messuilla. Tosin kokemukset kys. messuista on mennyt koko ajan alaspäin...Alle vähän juttua, että miksi näin omasta mielestäni.

No, eniveis. Aamu alkoi klo 6.45 ja siinä sitten aamutouhuilut ja Lucan vienti Kellahdelle. Siittä poikettiin vielä abc-aseman kautta hakemaan Jiri ja Jenna kyytiin ja sitten alkoi matka kohti Lahtea. Matka koostui kahvista, hyvästä seurasta, kahvista, ruoasta ja kahvista.






Perillä oltiin ennen yhtä. Porukaa oli paikalla iha järkyttävästi. Samaan aikaan, kun sisälle mentiin, varmaan loppui juuri joku fitnesskisa, koska se tungos oli jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Alkuun kierreltiin kattomassa tarjontaa läpi.





Mulla oli ollut jo pitkän aikaa ennen messuja selvät sävelet siitä, mitä kojuja varten lähden messuille katsastamaan. Kuvissa niistä pari. Arto Joroisen otevoimapiste oli ihan mahtava juttu, koska siinä oli kumminkin eri vermeitä, kuin ennenkin mukana olleessa Rautakourassa. 50kilon Leokokiekkoa olisin halunnut koittaa, muta valitettavasti sitä ei ollut kummallakaan mukana. Rautakouran piste onkin jo tuttu, mutta Arton pisteellä kokeilin ihan uutta tuttavuutta; Flaskia.



Jäin 2,5kilon päähän WR2-tuloksesta. Perskeles :D Ilmaan nousi, mutta punnus irtosi otteesta ennen kuin sain ruodon suoristettua. Tarkoituksena oli mennä kokeilemaan uudestaan tuota raivoakin aiheuttavaa vekotinta, mutta näpit sai kyytiä sitten vielä Rautakouran pisteessä, joten uusiksi en enää koittanut. Ensi vuonna sitten ;) Tossa kohtaa tein kuitenkin messujen ennätyksen, 49,8kiloa. Se WR2-tulos sieltä kyllä tuli jollekin toiselle mun jälkeeni, hieno suoritus! Kokeilin myös rolling thunderia, siinä tuli tulokseksi 53kiloa.




Odotin kovasti myös puristusvoiman mittausta. Sitäkään ei missään näkynyt, harmi. Tai sitten siitä ei ainakaan mitään huudeltu liiemmin...

Käveltiin ympäri hallia, kunnes nähtiin pieni pöytä minkä päällä oli kahvakuula. No mitäs siinä sai sitten koittaa...


Eli kuula piti tosta nostaa pystyyn niin, että toi kahva ei missään kohtaa irtoa tuosta pöydästä. Naisten kuula oli 16 kiloa ja miesten 32 kiloa. Mä sain omani käännettyä ja siitä vielä voittikin jotain!


Otevoimailu oli ihan yhtä hauskaa kun ennenkin!

Odotin kovasti Fitness villagen kojua. Netin mukaan kys. firman piti olla paikan päällä ja tarkistinkin asian muutamaan kertaan. Kuitenkaan emme sitä sieltä löytäneet ja sen paikalla oli joku ihan toinen yritys. Se kyllä harmitti. Ihastuin ihan hirveästi heidän BCAA:hansa. Tarkotuksena oli sitä ostaa useampi purkki, mutta vitut... Se oli otevoimailun  ja Supermassin lisäksi se juttu, miksi messuille tuli lähdettyä.

Onneksi Supermass ei kuitenkaan pettänyt. Tarkoituksena oli afterzonea ostaa ja lisäksi mukaan tarttui sitten myös ekaa kertaa intrazone. Päällisiksi tuli vielä kaksi jumppapussukkaakin :)






Peppe löysi itselleen yhdet housut ja Rautakouralta mukaan tarttui taas t-paita. Otin kumminkin Peppen kokoa, koska mulla niitä jo kaksi on edellisiltä vuosilta. Yhdessä kisassa voitettiin proteiinikarkkeja. Kyllä...Proteiinikarkkeja :D Kaikkea sitä keksitään...

Suuremmilta osilta messut oli kyllä vähän pettymys. Vaatteita olsiin halunnut olevan enemmän, mutta niitä oli vielä viimevuottakin vähemmän. Siis ihan olematon määrä... Lisäravinteita oli kyllä senkin edestä, mutta se Fitness vilagen puuttuminen ärsytti ihan suunnattomasti. Onneksi Supermass oli paikalla! Supermassin palkkaria en oo kyllä vaihtamassa, mutta toi fv:n bcaa on kyllä iskenyt ja siittä oon tykännyt. Noh, katotaan miten Supermassan intra iskee, että vaihdetaanko vallan siihen, kun sieltä tulee jokatapauksessa tilausta tehtyä, ennemmin tai myöhemmin.

Otevoimajuttuja oli, joka oli pelastus. Pieniä tollasia yleisöskaboja oli, mutta olisin kaivannut enemmän kaikkea "kokeiltavaa". mm. viimevuosien tapaa newton määrää vääntäessä kättä, puristuvoiman mittausta etc, tollasia kaikkia pieniä siis. Kahvakuulakisa oli myös kiva!

Protskupatukoita oli ihan helvetisti, liikaa. Siis ihan joka paikassa.

Mun mielestä _kunnon_ tarjouksia ei ihan hirvesti ollut. Ainoo sellanen " NO NYT!!!" jäi mieleen tosta Supermassista.

Kokonaisuudessaan "ihan ookoo" mutta jos ensvuonna vielä menee tätä tahtia alaspäin messujen taso, ni vuonna 2019 ei tarvi enään mennä. Näistä samoista asioista oli itseasiassa jonkun verran palautetta ihan NFE2017-facesivuillakin.

Kotimatkalla tuli napattua kuva, tää oli aika kiva!^




SUOMI100-paalit :)

Kotona oltiin illalla vasta. Käytiin Luca hakemassa vielä Kellahdelta. Lucalle tuotiin vähän metrilakua messuilta.

Nyt pikkuhiljaa suihkuun ja eiliset gladiaattorit pyörimään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti