torstai 1. joulukuuta 2016

Paskemman laatusia throwback-fiiliksiä.

Tänään oli taas mavetreeni ja mä en edelleen sitä enään osaa. Saan ihan tosi hyvin ohjeita ja vinkkejä, mutta samaan aikaan kun lähen vetämään rautaa ylös, niin pää tyhjenee kaikesta. En vittu tajua ja se vituttaa mua ihan suunnattoman paljon. Maastaveto ei todellakaan oo enää se treeni, mitä odottais innolla. Eihän toi mave ikinä mun vahvuuksiani olekaan ollut, mut nyt ei kiinnosta kyllä edes vähääkään. Ihan mielelläni skippaisin koko perkeleen maastavedon. Kyllä voi ihmistä sitten nakertaa tää voimattomuus ja idiotismi. MIKSI EN VAAN VITTU OSAA?? Kyllä turhauttaa tässä kohtaa ja vähän helvetin paljon.






Oon tossa viimevuoden syyskuussa kirjoitellut mm. tämmöstä;

" Aika paljon on pyörinyt nyt mielessä enskesän kisat ja varsinkin SM-kisat. Ihan sata en vielä ole, et meinaanko sinne lähteä. Joinain päivinä oon ihan satalasissa menossa ja joinain päivinä päässä pyörii vaan "nooo jos nyt vielä pari vuotta odottelis.."  Päivä päivältä kallistun enemmän osallistumsen puoleen. JA tällä hetkellä mielessä on todellakin osallistua.

Otsikolla en tarkoita suinkaan fyysistä vahvuutta, vaikka onhan sekin tässä harrastuksessa kohtalaisen oleellinen asia. Tarkotan lähinnä sitä, että kestääkö pää. Tähän mennessä on sujunu ihan jees. Ei oo ollut mitään ihmeempiä sekoboltsailuja minkään suhteen. Tietysti kisat aina jonkun verran jännittää, mutta vielä on pysynyt paketti kasassa niin sanotusti. Nojoo, empä vielä kovin kauaa oo tätä harrastanut saati kisaillut, mutta kuitenkin. Ei kai se sitä kato. Toisaalta silti, olisi se pää varmaan levinnyt jo, jos olisi leviäkseen?"
 Nojoo, kuten kaikki tätä blogia lukevat tietää, niin smkisoihin menin. Ensivuonna sinne olis tarkoitus mennä uudestaan. Nyt kuitenkin viimeaikoina mulla on ollut sellanen olo, et mitä helvettiä mä siellä teen.

Mä en yleensä oo kovinkaan negatiivinen ihminen ja saattaa olla että tää 2kk yövuororupeama alkaa tuntumaan fyysisen väsymyksen lisäksi vähän tuolla psyykkessäkin. Tyävuoroja on ollut, sitten ei olekaan ja taas onkin yhtäkkiä. Yövuorot on tosi fine ja tykkään niistä, mutta kun ns. ekstraajana olen ollut, niin parinkin tunnin varoitusajalla on voinut peruuntua vuoro tai vastaavasti tulla vuoro. Se on tehnyt tästä aika raskasta. No, enivei. Ensyö on kuitenkin nyt viiminen ja toivon, että alkais kirkastua taas sitten.

Mä katon yleensä vaan eteenpäin, enkä niinkään keskity siihen mitä joskus tapahtui. Kuitenkin mä mietin edelleen, että miksi tänävuonna (alkuvuodesta syksyyn) mun treenit on kulkenut pääsääntöisesti hyvin, mutta lähes jokainen kisa meni täysin penkin alle. No, muutamassa kisassa siihen oli ihan syynsä. Mm. Power teamin winter challenge-kisoissa mulla oli vielä ab.kuuri päällä koska olin kipeä vielä. Kahdet kisat kesällä meni päin vittua ton polven takia ja loput sitten ihan vaan jostain muusta syystä. Jännityksellä tietysti on oma osansa, mutta siittä nää mun surkeat suoritukseni eivät johdu, koska oon jännittänyt kyllä ihan aina.

Viimeaikoina oon käynyt ihan suunnattoman suurta taistelua mun päässä tästä kaikesta. Kun haluisi olla teknisesti hyvä ja vielä pitäs olla saatanan vahvakin. Se, että lajitreenit alkaa tossa vuodenvaihteessa on se mitä odotan. Siks toi mave varmaan niin ärsyttääkin, kun se on vähänniinkun yks laji ja se on mennyt vaan huonompaan suuntaan. Sehän olis silti unelma jos olis kaikissa lajeissa  hyvä. Musta vaan tällähetkellä tuntuu, et oon kaikissa "ihan semi" tai sitten en sitäkään. Mä niin odotan ja toivon, että kun lajitreenit alkaa, ni niissä ois tapahtunut ihan aikusten oikeesti jotain kehitystä. Muuten menee tunteisiin ja lujaa.

Nyt kun sain vinguttua tänne, ni saankin alkaa valmistautua tohon viimiseen yövuoroon. Laitetaan tähän vielä aamunen selffi. Tänäpä tuli herättyä jostain tuntemattomasta syystä jo viiden tienoilla...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti