keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vappuja ja vatsakramppeja.

Kyllä taas oikein hävettää, kun on kirjoittaminen jäänyt....Plaah. Kuten viime postauksessa kirjoitinkin, niin tää kevät "kaamos" on edelleen päällänsä. Unettomuutta ja ruokakaan ei maistu. On kyllä inhottavaa.

Vappuna olikin sittn menoa ja meinkiä! Alkuillasta menin Katjan ja Juhiksen luo Ulvilaan. Sillä lauleskeltiin karaoke ja istuskeltiin.



Minä ja Katja lähettiin muita aikaisemmin Porin keskustaan yhteen kuppilaan katsomaan Sallan burleski esitystä. Se oli kyllä hieno! Salla oli kyllä oman ryhmänsä paras!

Koko ilta menikin samassa kapakassa ja kotona taisin olla 4 tienoilla. Ilta oli kokonaisuudessaan mukava, kun paikalla oli paljon ystäviä ja tuttuja :)

Ja koska kyseessä oli kuitenkin vappu, ni aattelin hiukan olla ulkoiselta olemukseltani jokseenkin normaalista poikkeava. Sinänsä tää ei mikään erikoinen ollut, mut ei nyt ihan mikään perusmeikäläisen lauantainen pukeutumistyyli...





Ostin itselleni myöskin ennen vappua huulipunan ja huultenrajauskynän, mut ei vaan pystynyt laittaa... Se, että toi silmän ympärirajaus vanhentaa mua jo kymmeenen vuotta, niin eeieieeiiieiieeiei! Ja toisaalta, mä en edes osaa käyttää huulipunaa. Se olis vartin sisällä varmaan jo ollut mun hampaissa..

Vappupäivä meni maatessa ja myöhemmin viettäessä Eemelin synttäreitä. Koko viimeviikon himoitsin itsetehtyjä munkkeja ja sunnuntaina niitä sitten Kyliksessa sain!

Mun vatsa oli sunnuntaina jo vähän ihmeellinen, mut aattelin sen olevan osikseen "krapulaa" ja osikseen ibs-vaivaani. No, en tidä mikä oli, mutta maanantaina se jatkui. Teki pahaa ja tuntu kun vatsassa olis ollut joku kiristävä panta. Makasin sängyssä koko päivän ja illalla vasta uskalsin syödä ja juoda.  Eilen vielä oli samahomma aamulla, mutta olo alkoi onneks paraneen iltapäivää kohti..Salillekin uskalsin mennä. Vedin kyllä kevyeen treenin; vatsoja ja selkää.

Haettiin Luca keilahallilta synttäreiltä ja mentiin kotiin. Lähin vielä poikkeamaan Santun tykönä ja sieltä tulin sitten ehtoolla kotiin. Sängyssä tuli yhtäkkiä tosi etova olo, mut onneks se oli yhtä nopsaan ohi, kun tulikin! En tie mitä tää on olevinaan, mutta sais luvan olla jo ohitse..

Nyt tuntuis suht lupaavalta ja toivotaan et mitään etovia oloja ei enään tulee ugh.

Tänäpä onkin luvassa vähän siivoilua ja illemmalla meen poikkeemaan tuolla Pihlavan suunnilla juttelemassa kisajutuista.

Ps, kohtalaisen kova osallistujalista tulossa SMkisoihin!!!

2 kommenttia:

  1. Upee lady! Vaaleet sukkikset oli hyvä valinta! :)

    VastaaPoista
  2. Heh, kiits :) Joo emmä sit enää ees miettinykkä mustia :D

    VastaaPoista