tiistai 23. helmikuuta 2016

Paranemista ja lisää kisa-asiaa.

 Eilen soitin aamulla terveyskeskukseen. Sain ajan sairaanhoitajalle. Aattelin, et parempi käydä näyttäytymässä, jos sattuu olemaan jotain kuurin tarvetta. Munhan on PAKKO olla sunnuntaina kilpailukunnossa. No, päätös mennä terkkariin ei ollut huono. SH otti pikacerpin ja kttoi kurkkuun. Pikacerppi oli 21, ei siis erityisen koholla, mutta kurkku näytti kuulemma aika karseelta. Sh lähetti mut labraan nieluviljelyyn ja antoi päivystysajan lääkärille. Lääkäri vilkaisi myös kurkkuun ja oli ( kuten sh ja labrassa näytteenottaja) hyvin ihmeissää, että miten mun kurkku ei ole kipeä ja näyttää silti tollaselta.....Lääkäri katsoi myös korvat. Toinen korva on niin arpeutunut siitä muutamanvuoden takaisesta ylipahasta tulehduksesta, että siitä ei osannut juuri mitään sanoa. Toinen näytti vähän tulehtuneelta myöski. Poskiontelot oli myös tulehtuneet. Tai ainakin toiselta puolen, toisela puolella oli limakalvoturvotusta. No, tää selittää sen jäätävän paineen ja viel jäätävämmän hedarin..Abkuurireseptin kanssa kotiin ja jännittämään tuloksia viljelystä...Lääkäri lupasi soitella seuraavana päivänä. Alustavan lupauksen osallistua kisoihin sain pienen taivuttelun jälkeen onneksi jo lääkäriltä, mikäli pääsärky olisi poissa.

Oli ihan jees muistuttaa vähän ihmistä monen päivän jälkeen..
 Tänään aamusti olo oli parhain moneen aamuun! Päänsärky oli poissa ja olo oli muutenkin jotenkin vähä freesimpi. Paineen tuntua oli päässä edelleen, mutta se särky oli poissa. Oli kiva huomata, että antibiootit alkoi näin nopsaan puremaan. Odottelin kuumeisesti, että lääkäri soittaisi....Vaikkei kuumetta tai kurkkukipua olekaan ollut, niin pelkäsin silti, että angiina olisi. Emmä mikään lääkäri ole, mut sydänlihastulehdus on aika yleinen angiinan jälkeinen jälkitauti...Tai jotain.
  No, lääkäri soitti. Angiinaa ei ole. Kivi tippui harteilta!!! Joku viruksen aiheuttama pöpö vissiin siis kurkussa. Kysyin uudestaan varovasti kisaamisesta ja lääkäri "antoi luvan" mikäli painetta otsassa ei olisi. Jes! Nyt vaan lepoa ja huilia (kuten jo ollut monta päivää...), että varmasti pääsen kisailemaan. Se on tällä hetkellä prioriteetti no.1!!

Eilisen lääkäri ja apteekkikäynnin lisäksi menin tänään ihmisten ilmoille sittn torstain jälkeen. Kävin uudelleen apteekissa ja sitten poikkesin Sallan luona.



Mä niin toivon, et pään paine olis historiaa ennen viikonloppua....Olis sit lauantaina kiva mennä kuvailemaan ja karjumaan voimannostokisoihin ;) Tai menen joka tapauksessa :D

Mä oon niin fiilareissa tosta tulevasta viikonlopusta! Ekaks siis lauantaina IPF:n kisat Power Teamilla ja sunnuntaina ne voimamieskisat myöskin Powerilla. Sunnuntaisissa kisoissa on vielä tilaa molemmissa sarjoissa ( naiset ja miehet), joten sinne vaan mukaan mikäli kiinnostusta löytyy !! Kannustamaan ainakin :)

Mä voisin vähän jatkaa kisa-asioista...Mun päivieni kulku ei tässä lenssussa kovin kummosta ole ollut, joten..

Mä oon nyt ilmoittautunut;
Power Team Winter Challenge ( nyt tulevana sunnuntaina)
Suomen vahvin nainen-kisa kesäkuussa
Askaisten vahvin heinäkuussa
Tarvasjoen vahvin-kisat elokussa
Hämeen vahvin-kisat elokuussa


Tohon päälle vielä 2, luultavasti 3 ellei enemmänkin, mut en niitä laita vielä tohon listaan... Ihan sika hienoa. Tätä varten mä treenaan!!!! Kovia kisoja tulee olemaan....Jeejee :)

Aika just ennen kisoja on ihan hirveetä....Ja samalla niin ihanaa. Kaikki skenaariot juoksee päässä ja adrenaliini virtaa. Mulla menee ( tai ainakin tähän mennessä) aina eka laji kisoissa jotenkin sellasessa humussa, kun jännittää niin paljon....Siinä se sitten viimeistään laukeaa ja loput lajit menee vaan tehdessä, ei suorittaessa. Tai no, suorittamistahan se on muttei todellakaan missän negatiivisessa mielessä. Kisaaminen on kyllä parasta. Ei siksi, että se on kisa vaan siksi, että siellä koittaa aina ylittää ittensä ihan sillain kunnolla. Siellä ei ajattele "no ens vkl sitten paremmin..." Reeneissä mä yritän 99% mut kisoissa 110%. Kisoissa en anna periksi yhtään, ellei joku raaja sattuis repeemään tms. Tästä muuten hyvä esimerkki ne Imatran kisat. Siellä oli se farmarikävely jossa tehtiin maximimatka. Painoa ei ollut kun se 60(?)kg per käsi, mutta koska matka ratkaisi, niin oli käveltävä paljon. ja nopeasti. Mulla kun tuli sillon pääsiäisenä se "lihaskramppi" niin sen vaikutukset tuli esiin tossa farmareissa. Koska kyseessä oli kisat, niin oli mun pakko kävellä ainakin 1m enemmän, kuin johdossa oleva kisaaja ja sen teinkin. Treeneissä olisin lopettanut kun kipuilu alkoi, vaan en kisoissa. Siellä vedetään loppuun asti vaikka vähän sattuiskin. Tai vaikka sattuis vähän enemmänkin. Olin ihan sata, etten pysty suorittamaan viimisenä lajina olevaa etupitoa, mut pystyin kumminkin ja lajivoitto tuli juurikin näistä kahdesta lajista. Ja loppupeleissä myös siitä säkinkannosta.
  Aina ennen omaa suoritusta jotenkin miettii sen tulevan suorituksen valmiiksi. Kuitenkin heti kun pilli soi, niin se koko ajatus unohtuu. Jänniä juttuja.....

Kisoissa mulla on myöskin alvariinsa kusihätä. Tai ei edes oo, mut vessassa tulee rampattua ihan kokoajan....Kuulopuheet siitä, miten joku on nähnyt toisten päästävän alleen kisoissa suoritusten aikana ei helpota yhtään :D Tosin, jos mulla olis esim.maastavedossa uus maksimirauta nousemassa ja paskahätä iskis, ni mä kyllä nostaisin sen raudan sen housuun paskomisen uhallakin. Jos se siit olis kiinni! Like Bull Mentula said; se ei oo tosimies, joka paskoo housunsa, vaan se, joka tekee sarjan loppuun".

Mulla alkaa oikeen pumppu hakkaamaan, kun mietin kisaamista ja tulevia kisoja....Tää on niin hienoa!!

Nyt kuitenkin pikkuhiljaa sänkyä kohti :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti